Ensimmäinen opiskeluvuosi alkaa olla loppusuoralla ja parin jäljellä olevan tentin jälkeen voi hyvillä mielin paketoida tämän lukuvuoden. Toteutin alku viikosta pienen kyselyn instagramissa opintoihin liittyen ja sieltä nousi selkeästi esiin muutama teema. Ajattelin, että tässä kohtaa on hyvä hetki summata ajatuksia ja koota niistä oma postaus myös tänne blogiin. Tässäpä siis ajatuksia ja vastauksia eniten kysyttyihin kysymyksiin ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Kannattiko hypätä opiskelijaksi?

Tämä on kysymys, jota ei ole tarvinnut pohtia koko opiskeluvuoden aikana. Ensinnäkin päätös oli hyvin harkittu ja olen nauttinut opiskeluista valtavasti. Luokanopettajan opinnot ovat syventäneet aiempaa koulutustani, mutta ennen kaikkea vahvistaneet ammatillista osaamistani kasvatusalalla. Koen, että näin aikuisiällä ja kahden lapsen äitinä olen saanut opinnoista kokonaisuudessaan paljon enemmän irti, verrattuna parikymppisenä opiskeluun.

Toki tämä korona-kevät on tuonut liikkuvia osia myös oman opiskelun järjestelyyn, mutta kokonaisuudessaan kotikoulun ja -päiväkodin yhdistäminen omiin opintoihin on sujunut ihan mukavasti ja on vahvistanut entisestään sellaista joustavuutta ja kykyä sietää keskeneräisyyttä, jota myös työelämässä tarvitaan. Koen, että moni asia omassa arjessa on loksahtanut mukavasti paikalleen ja siihen vaikuttaa se, että saa tehdä ja toteuttaa itselle mieluisia ja innostavia asioita. Mielestäni opiskelu kehittää kokonaisvaltaisesti, avartaen myös näkökulmia ja ajattelua monipuolisesti.

Miltä opiskelu sitten on tuntunut?

Opiskelu on ollut innostavaa ja on vienyt minut myös mukanaan. Kun saa tehdä töitä ja opiskella sellaisten teemojen ja asioiden ympärillä, jotka tuntuvat mielekkäiltä ja innostavilta, on tekemisessä silloin jonkinlaista keveyttä. Sellaista positiivista imua, joka auttaa pysymään ratkaisukeskeisenä ja pitää homman vauhdissa myös silloin, kun työtä on paljon tai alkuun pääseminen tuntuu haastavalta. Opiskeleminen tai paremminkin sen oman jutun löytäminen on opettanut ja kasvattanut sellaista rohkeutta ja itsensä kuuntelemisen taitoa, jota haluaisin välittää myös omille lapsille.

Toisaalta opiskeluun kuten myös työelämään liittyy helposti sellaista suorituskeskeisyyttä, jonka vuoksi ajautuu helposti puskemaan ja suorittamaan tehtävää toisensa perään. Tai että keskeneräisyys ja tekemättömät tehtävät alkavat ahdistaa. Koen, että sellainen rajaamisen taito on valtavan tärkeää. Se että osaa rajata työn ja vapaa-ajan erilleen ja ennen kaikkea ymmärtää sen vapaa-ajan merkityksen. Jatkuva suorittaminen ja puskeminen vie luovuuden lisäksi helposti ilon ja värit elämästä. Toki niitä stressi-piikkejä tulee välillä eteen väistämättä, mutta hetkellisenä sen kanssa tulee kyllä toimeen. Opiskeluun on löytynyt sellainen hyvä rytmi ja varsinkin ensimmäinen syksy toi varmuutta siitä, että opiskelujen yhdistäminen pikkulapsiarkeen kyllä onnistuu. Itselle sopivien tapojen löytäminen on ollut keskeisessä roolissa tässäkin asiassa. Yllättävän moni asia ratkaistaan lopulta oikean ja vasemman korvan välissä.

Onko opinnoissa jokin yllättänyt?

Varsinaisesti mikään ei ole yllättänyt, mutta en myöskään osannut odottaa sitä, että löytäisin opiskelujen myötä niin samanhenkisen ja hyvän ystävän itselleni. On ollut mukavaa tutustua uusiin ja erilaisiin ihmisiin. Omassa opiskeluryhmässä on ollut hyvä ja myönteinen ilmapiiri ikäeroista ja erilaisista taustoista huolimatta. Ystävystyimme toisen perheenäidin kanssa heti opintojen alussa ja jotenkin se samanhenkisyys huumoria myöten, on ollut tärkeä voimavara. On helpottavaa, kun toinen ymmärtää ajatukset jo puolesta sanasta, ajattelee aisoista hyvin samalla tavalla ja elää niin ikään tapahtumarikasta lapsiperhearkea.

Koska valmistun?

Tässäpä kysymys, jonka kuulen muuten usein. Ennen syksyä olin tehnyt kasvatustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa, joten tämän lukuvuoden olen tehnyt käytännössä toisen vuoden opintoja. Valmistuminen on osaksi kiinni omasta tahdista, mutta toisaalta on opintoja ja harjoittelut, joiden tahtiin ei lopulta voi juurikaan vaikuttaa.

Päätin jo heti opintojen alussa, etten aio kiirehtiä tätä aikaa veren maku suussa ja valmistua ennätysajassa. Olen tehnyt monen vuoden ajan kahta työtä ja se oli lopulta melkoisen kuormittavaa. Siihen rumbaan en halua enää palata. Toki perheellisenä täytyy tehdä kompromisseja, sillä onhan opiskelu taloudellisesti hieman erilaista aikaa. Koen että omalta puolisolta saamani kannustus ja tuki on ollut valtavan tärkeää ja arvokasta. Tämäkin on jollain tapaa yhteinen projekti. Haluan olla innostavista opinnoista huolimatta kotona äiti ja vaimo, jolla on aikaa yhteisille hetkille ja läsnäoloa niille kaikista tärkeimmille. Summa summarum, kyllä näissä opinnoissa siis vielä jokunen tovi vierähtää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.