*Postaus sisältää blogi-yhteistyönä saatuja tuotteita

Joulukuu on soljunut arkisten puuhien merkeissä, mutta pienet jouluaskareet lasten kanssa pitkin Joulukuuta ovat luoneet lämmintä joulun tunnelmaa. Lasten intoa ja jännitystä on hellyyttävää seurata. Heidän aitoudessa ja innostumisessa on jotakin sellaista, joka voisi tarttua myös meihin aikuisiin.

Meille joulu tarkoittaa rauhoittumista ja yhdessä olemista. Parasta on, että saadaan viettää joulua oman perheen kanssa yhdessä. Vilkkaan syksyn jälkeen on mukava rauhoittua ja vetäytyä hetkeksi omaan rauhaan. Puuhastella yhdessä ja välillä ottaa myös pieniä hetkiä itselle. Meillä joulun tunnelma syntyy pienistä asioista, eikä niitä onneksi tarvitse suorittaa hikihatussa. Hyvää ruokaa, lepoa, sopivasti liikettä ja kiireetöntä yhdessä oloa. Sen parempaa reseptiä en ehkä tiedäkään.

*Kuvan Foodin-tuotteet saatu

Jouluna on mukava muistaa läheisiä pienillä paketeilla, mutta senkin voi tehdä kohtuudella. Minusta on hienoa, että kuluttamisesta puhutaan yhä avoimemmin ja vastuullisemmin. Toki tärkeää on, että puheet siirtyvät myös toimintaan. Tänä syksynä ollaan puhuttu kotona lasten kanssa ympäristöön liittyvistä teemoista yhä enemmän ja näin joulun alla on ollut luonnollista nostaa keskusteluun lahjojen määrä ja niiden tarpeellisuus. Tästä on toki juteltu jo aiemminkin, sillä meille on tärkeää, että lapsille hahmottuu käsitys joulusta lämpimänä perhejuhlana, kulutusjuhlan sijaan. Samalla on luontevaa ohjata lapsia ymmärtämään, mitä kohtuullisuudella tarkoitetaan.

Lapset on fiksuja ja vastuullinen ajattelu kyllä tarttuu. Tänä vuonna perheen 5-vuotias yllätti meidät maltillisella yhden lahjan toiveellaan ja kertoi itse, että yksi lahja riittää, sillä onhan toivottu paketti vieläpä melko isokokoinen. Minusta tämä oli hienosti päätelty. Kohtuullinen lahjamäärä ei mielestäni tarkoita sitä, että jäisi jostain paitsi -päinvastoin. Kuten jo kirjoitin, on joulu paljon enemmän kuin joulupukin pyörähdys ja kasa lahjoja.

On hyvä muistaa ettei vastuullisen kuluttamisen ajatus siirry lapsiin taikasauvaa heilauttamalla. Siihen kasvetaan, kuten kaikkeen muuhunkin ja meidän aikuisten omalla esimerkillä ja valinnoilla on suurempi merkitys kuin uskommekaan. Tässäkään asiassa ei mielestäni tarvitse ajatella mustavalkoisesti, vaan ymmärtää pienten valintojen merkitys.

Tässä vielä muutamia viime hetken vinkkejä vastuullisista joululahjoista. Halusin nostaa tässä postauksessa muutaman yrityksen tuotteita ja palveluita, joiden kanssa olen kuluneen vuoden aikana tehnyt yhteistyötä. Näiden vinkkien takana ei ole kaupallista ajatusta, vaan hyvää oloa ja mieltä. Jospa antaisit lahjaksi…

Ihania ja terveellisiä herkkuja

Esimekiksi Foodinin laajasta valikoimasta löydät ihania herkkuja, jotka tuovat mukavaa vaihtelua perinteisten suklaakonvehtien rinnalle ja saattaapa osasta riittää iloa ja hyvää oloa vielä joulun jälkeenkin. Omia suosikkejani ovat erityisesti Foodinin välipalapatukat, raakasuklaaherkut ja lakritsitaatelit. Lisäksi Foodinin Cashewtahna maistuu aamupuuron päällä taivaalliselta olis sitten arki tai pyhä. Lakritsin ystävälle oiva lahjavinkki on myös riittoisa purkillinen Foodinin lakritsijauhetta ja pussillinen taateleita. Sujauta paketin mukaan muutama lämmin ajatus lahjan saajasta, niin pienikin paketti on aivan erityinen.

*Kuvan Foodin tuotteet saatu

Hemmotteluhoito hierontaan

Hierojalla käyminen on ihanaa rentoutusta ja etenkin paljon liikkuvalle tervetullut lisä omatoimisen kehonhuollon rinnalle. Paikallisten pienyrittäjien palveluiden ostaminen on mitä parhain tapa tukea heidän työtä ja varmistaa, että meillä on jatkossakin saatavilla osaavien liikunta- ja terveysalan ammattilaisten palveluita. Täällä Keski-Suomen alueella haluan antaa lämpimän suosituksen Optimoven fysioterapeutille ja hierojalle Leila Kuljulle. Hän osaa yhdistää monipuolista osaamistaan omassa työssään todella taitavasti. Leila osaa ohjata myös huippuhyviä kehonhuolto-vinkkejä, joita on helppo lisätä omatoimiseen harjoitteluun. Hierontalahjakortti on mitä parhain lahjavinkki niin itselle kuin läheiselle.

*Kuvan Népra Juno Longsleeve-paita ja Terra Tights-trikoot saatu

Vastuulliset treenivaatteet Népralta

Suomalaisen vaatebrändin, Népran valikoimasta löydät laadukkaat vaatteet niin treeniin kuin vapaa-aikaan. Vaatteet on suunniteltu huolella ja ammattitaidolla. Valmistettu vastuullisesti laadukkaista materiaaleista ja ennen kaikkea tehty kestämään sekä aikaa että kulutusta. Omat suosikkini Népran mallistosta ovat Juno Longsleeve-paita ja Yed joggers-housut, jotka molemmat sopivat sekä treeniin että vapaa-aikaan. Superjoustavat Saturnus tights-trikoot jalassa puolestaan on mukava oleskella kotona tai rauhoittua jooga-tunnilla. Juoksuun ja salitreeniin valitsen mieluiten napakat Terra Tights-trikoot. Oiva lahjavinkki on myös lahjakortti Népran verkkokauppaan ja lupaus lenkki- tai treeniseuraksi.

*Kuvan Saturnus tights-trikoot saatu

Omaa aikaa ja läsnäoloa

Jokainen meistä varmasti tarvitsee välillä hetkiä vain itselleen. Vaikka omaa aikaa voi järjestää myös itse, niin onhan se silti ihanaa, jos sellainen meille osoitetaan. Se voi olla puolisolta paljon merkityksellisempi viesti kuin uskommekaan. Osoitus siitä, että hän arvostaa sinua. Myös ystävää tai vaikkapa ystävä-pariskuntaa voi muistaa omalla ajalla, tarjoutumalla esimerkiksi lastenvahdiksi lenkin tai leffaillan ajaksi. Yhtälailla ei voi olla korostamatta yhteisen ajan ja läsnäolon merkitystä. Sitä että välittää lähimmäisistään ja kertoo tai osoittaa sen sanoilla tai pienillä teoilla. Ei vain jouluna, vaan myös vuoden muina päivinä. Oman perheen tai ystävät voi viedä vaikka pulkkamäkeen tai hiihtoretkelle. Pienistäkin asioista tulee tärkeiden ihmisten kanssa aivan erityisiä.

Ihanaa joulun aikaa sinulle <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.