Lähes vuosi sitten jäin pois päivätyöstäni opintovapaalle ja jatkoin kasvatustieteen opintoja. Olin kaivannut tätä muutosta jo pidemmän aikaa ja lopulta oivalsin, ettei sopivaa hetkeä tule koskaan, ellei sellaista itselleen järjestä. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että tämä päätös on ollut yksi elämäni parhaista. Tämän askeleen jälkeen muutosten tuulet alkoivat puhaltaa oikein kunnolla ja tästä vuodesta tulikin lopulta melkoinen muutosten vuosi.

Opiskelut ovat vieneet minut täysin mukanaan ja olen nauttinut luokanopettajan opinnoista ihan valtavasti. Vaikka yliopisto-opiskelu on monella tapaa vaativaa ja tämänkin syksyn aikana on saanut venyä suuntaan jos toiseen, on se tuntunut kaiken vaivan arvoiselta. Opiskelu on ollut monipuolista ja vaihtelevaa. Tieteellisen näkökulman rinnalla, tässä koulutuksessa on tilaa myös luovuudelle. Ihan niin kuin kasvatusalalla työskentelyssäkin.

Syksy on ollut kaikin puolin antoisa, mutten puhuisi totta jos en myöntäisi sen olleen osaltaan myös kuormittava. Onhan tämä ollut kaiken kaikkiaan iso muutos koko perheelle. On pitänyt luoda uudenlaisia rutiineja, jotta arki on ollut sujuvaa ja ylipäänsä asettunut uomiinsa. Liikkuvia osia tähän kuvioon on tuonut myös perheen esikoisen koulun aloitus. Mutta nyt kun syksyn loppurutistus alkaa olla viime metreillä, voi hyvillä mielin todeta kaiken sujuneen kokonaisuudessaan mukavasti. Omalla tiimillä on vedetty hyvin ja myös sopivalla annoksella huumoria on päässyt yllättävän pitkälle kaikkien arkisten kommellusten keskellä. Toki innostavaan ja myönteiseen muutokseen on varmasti ollut ylipäänsä helpompi asennoitua.

Muutosten tuulet eivät kuitenkaan jääneet tähän. Oikeastaan jo alku syksyllä mielessä alkoi kirkastua päätös ohjaustyöstä luopumisesta. Olen tyyppinä sellainen, että haluan tehdä oman parhaani, mihin ikinä ryhdynkin. Siksi omaa ajankäyttöä ja voimavaroja on välttämätöntä skaalata. Mihin omat paukut riittävät, mutta ennen kaikkea mihin ne haluaa käyttää. Päätin luopua ohjauksista, jotta voin keskittyä opiskeluun antaa entistä enemmän aikaa omalle perheelle.

Työ on iso osa ihmisen identiteettiä ja se vaikuttaa osaltaan myös siihen, millaisia me olemme. Ehkä juuri siksi työstä luopuminen tai sen vaihtaminen on tietynlainen prosessi. Niin tästäkin pitkäaikaisesta ohjaustyöstä luopuminen tuntui haikealta, vaikka samalla tiesin päätöksen olevan kohdallani juuri nyt oikea. Viikko sitten ohjasin viimeisen ryhmäliikuntatuntini (ainakin hetkeen) ja oli ihana päättää ohjaustyö Bodystep-tuntiin – lajiin josta kaikki alkoi.

Ohjausten parissa on kulunut viimeiset kymmenen vuotta ja tämä työ on antanut minulle valtavasti. Kokemuksia ja kohtaamisia, joita on mahdotonta tiivistää muutamaan lauseeseen. Työ on tuonut elämääni lisäksi ihania ihmisiä, joista osasta on tullut läheisiä ystäviä. Viimeiset kolme vuotta ohjasin tunteja Liikuntakeskus Klub1:n upeassa tiimissä aivan huippu puitteissa. Päätökseni otettiin salilla ymmärtäväisesti vastaan ja arvostan sitä, että salin ovet jäivät takanani auki. Sain myös mitä parhaimman läksiäislahjan – treeniaikaa. On mukava jatkaa liikkumista tutussa ympäristössä, nyt vain hieman eri roolissa. En ole päättänyt, ettenkö enää koskaan palaisi ohjausten pariin, mutta nyt on hyvä näin.

Muutokset ja uudet tuulet ovat herättäneet ihmisissä monenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Valtaosa ja erityisesti oman lähipiirin suhtautuminen on ollut pelkästään myönteistä ja kannustavaa. Kommenttien ja mielipiteiden joukkoon on mahtunut kuitenkin myös arvostelua ja erityisesti opettajan työn kauhistelua. Nämä kommentit ovat olleet itselle lähinnä hämmentäviä ja aiheuttaneet kiusallisia tilanteita. Se että joudut aikuisena ihmisenä perustelemaan jollekin puolitutulle tekemiäsi ratkaisuja, on kieltämättä aika erikoista. Olen sitä mieltä, ettei helppoa työtä ole olemassakaan ja ihan jokaisessa työssä on puolensa. Kyse on varmasti pitkälti myös siitä, miten asioihin asennoituu. Onneksi riittää, että jokainen meistä rakentaa oman näköisen polkunsa ja voi kulkea sen läpi omalla elämänasenteellaan.

Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa <3

Kuvat: Markus Metsänen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *