Miksi treenaan ja mikä saa minut liikkumaan vuodenajasta ja elämän vaiheesta toiseen? Vastaus kysymykseen on oikeastaan aika simppeli ja sen voi hyvin kiteyttää jotenkin näin: että jaksan ja voin hyvin, ja jotta kehoni toimisi mahdollisimman hyvin.

Toisaalta vastauksen voi tulkita monella tavalla. Jaksaminen, hyvin voiminen tai kehon toiminta voivat perustua myös ulkoisiin seikkoihin. Liikkua voi yhtälailla velvollisuudesta tai jonkin ulkoisen ominaisuuden saavuttamisen toivossa. Siksi kysymys on mielestäni suoraan yhteydessä motivaatioon ja siihen, millainen motivaatio liikkumista ohjaa. Sisäinen vai ulkoinen?

Muistan kun lukioikäisenä lopetin kilpaurheilun ja odotin sitä vapaata aikaa, mikä vapautuisi treenien jäädessä pois. Moni asia pyöri urheilun ympärillä ja jossain vaiheessa se alkoi tuntua rajoittavalta. Ajattelin etukäteen miten ihanalta kaikki vapaa-aika koulupäivien jälkeen mahtaakaan tuntua, kun kukaan ei enää käskekään menemään lenkille tai treeneihin. Päätös tuntui silloin helpottavalta. Heitin lenkkarit kaapin perälle ja paiskasin oven näyttävästi kiinni.

Kului viikko ja toinen siihen päälle. Pian huomasin, että aloin kaivata lenkille. Ikävöin sitä tunnetta, mikä tuli lenkin tai treenin aikana ja sen jälkeen. Olin liikkunut koko lapsuuteni ja nuoruuteni, ja se oli niin iso osa minua, etten osannutkaan olla ilman. Kehoni ja mieleni kaipasi sitä tunnetta, jonka liikkuminen saa aikaan.

Pian avasin kaapin, kaivoin lenkkarit esiin, sidoin nauhat kiinni ja lähdin lenkille. Tuttu ja turvallinen tunne valtasi mielen sekä kehon. Nautin liikkeestä silloin ja nautin siitä yhä.

Nyt vuosia myöhemmin muistelen näitä omia kasvutarinoita pieni hymy huulilla, mutta toisaalta myös tyytyväisenä. Liikunta on kulkenut mukanani tänne saakka ja vuosien varrella tästä rakkaasta harrastuksesta on tullut elämäntapa. En osaa, enkä halua olla ilman liikettä, koska se tekee minulle hyvää.

Luulen kuitenkin että päätös kilpailemisen lopettamisesta oli kohdallani ratkaiseva. Se toi liikkumiseen vapautta ja teki siitä omaehtoista. Enää ei tuijotettukaan mitä harjoitusohjelmassa lukee, vaan liikuin sen mukaan mikä tuntui hyvältä. Toisaalta kilpaurheilu on opettanut monia tärkeitä asioita, enkä koe jääneeni mistään paitsi sen vuoksi, ennemminkin päinvastoin. Luulen kuitenkin että vapaus ja rentous ovat olleet myös merkittäviä tekijöitä siihen, että ilo ja motivaatio liikkumiseen on säilynyt mukana aina aikuisikään asti.

Vuosien kuluessa siitä nuoresta lukiolaisesta on kasvanut nainen, äiti ja vaimo. Kaikkien näiden elämän muutosten ja vaiheiden myötä liikkuminen on pysynyt mukana. Se on ollut erilaista eri vaiheissa ja on muovautunut tilanteen mukaan. En ole koskaan ollut tilanteessa, jossa aloittaisin liikkumisen uudestaan, minkä uskon johtuvan juuri siitä, ettei oma motivaationi ole ollut sidoksissa ulkoiseen tekijään tai velvoitteeseen. Liikkuminen on ollut tietyllä tapaa itsestäänselvä juttu ja sellainen luonnollinen osa omaa arkea. Rehellisyyden nimissä, olen kyllä tarvinnut liikkumisen suhteen enemmän jarrua kuin kaasua. Joskus parikymppisenä kohtuus on ollut vieraampi käsite ja laadun on korvannut määrä. Toisaalta kokemus ja ikä ovat opettaneet suhtautumaan ja ajattelemaan liikkumisesta joustavammin, arvostamaan monipuolisuutta ja kaikessa kliseydessään myös kuuntelemaan kehoa.

Erityisesti raskaudet ja äitiys ovat saaneet minut arvostamaan entistä enemmän omaa kehoa ja sen toiminnallisuutta. Sitä mihin kaikkeen se on pystynyt ja mihin se vielä pystyykään. Yhtälailla vastuu pienistä kultakimpaleista on nostanut omat liikuntahetket arjessa jaksamisen kannalta tärkeiksi. Perhearki puolestaan on opettanut sekä kekseliäisyyttä että hölläämisen jaloa taitoa. Ja sitähän tämä elämä on, erilaisiin vaiheisiin mukautumista ja itselle tärkeiden asioiden uudelleen sovittamista. Vanhemmuuden myötä prioriteetit ovat muuttuneet, mutta toisaalta oman ajan kaventuessa sen arvo on saanut erilaisen merkityksen.

Treeni tai liikkuminen ei merkitse minulle ulkoisia seikkoja. Pidän erottuvia lihaksia tärkeämpänä kehoni toiminnallisuutta ja kellotettuja kilometriaikoja tärkeämpää on vahvalta ja kivuttomalta tuntuva keho. Minut lenkille tai treeneihin saa se fiilis, jota liikkuminen synnyttää. Välillä se tarkoittaa hengästymistä tai poltetta lihaksissa ja välillä sitä, kun kävelylenkillä raitis ilma tekee taikojaan. Samalla ajatukset alkaa usein jäsentyä ja mieli rauhoittua. Pikku hiljaa olen alkanut päästä myös jyvälle siitä, mikä sopii minulle. Miten kehoni toimii ja mitä se milloinkin tarvitsee. Millainen liikkuminen auttaa jaksamaan ja voimaan hyvin.

Jos oma motivaatio lähtee pelkästään ulkoisista seikoista, voi se olla kohtalokasta pysyvyyden kannalta. Ei varmaan mahdotonta, mutta melkoisen työlästä. Joskus kaikenlaisista velvoitteista luopuminen voi olla ratkaisevaa myös sisäisen motivaation kannalta. Siksi omaa totuttua tapaa ajatella ja toimia kannattaa heijastella ennemmin siihen, miltä itsestä tuntuu.

Mukavaa uuden viikon alkua sinulle <3

*Kuvien super-ihanat Népra Saturnus tights-trikoot saatu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *