Yhteistyössä Fysioannakaisa

Olo tuntuu turvonneelta ja löysältä, ja tekisi mieli elää suklaalla. Pinnaa kiristää ja sitä tuntee olevansa sekä maailman surkein että epäonnistunein ihminen. Ihokin kukkii kilpaa anopin perennapenkin kanssa. Ei liene epäilystäkään, mistä on kyse. Kierto on kriittisessä vaiheessa ja on aika kaivaa kuukupit esiin.

Kuukautiset, menkat, mondeot, ”ne päivät” jne. rakkaalla lapsella on monta nimeä. Menkat on vahva merkki naiseudesta. Ne kertovat hedelmällisyydestä ja siitä, että keho ja sen hormonitoiminta ovat kunnossa. Niiden alkaminen voi olla sekä helpottavaa että rasittavaa. Naisten kesken menkoista puhuminen on usein avointa, mutta aiheesta harvoin nousee sen syvempää kahvipöytäkeskustelua, johon miehetkin ottaisivat osaa.

Vaikka kyse on täysin luonnollisesta asiasta, leijuu kuukautisten yllä tietynlainen tabun leima. Ei puhuta välttämättä asioiden oikeilla nimillä, vaan aihe kiteytetään äänenpainon kera lauseeksi: se aika kuukaudesta. Menkkoja ei kuitenkaan ole mitään syytä häpeillä. Eivät ne ole pelkkä tekosyy jättää uimahallireissu tai treenit väliin, sillä ihan oikeasti kuukautisten aikaan naisen olo voi olla epävarma ja epämiellyttävä. Oma keho saattaa tuntua vieraalta ja kivuliaalta.

Menkat ja treenaaminen on aihe joka puhuttaa, mutta teemaa käsitellään harvemmin sen tarkemmin. Yleisesti puhutaan että kevyt liikunta menkkojen aikaan tekee hyvää, mutta siihen se puhe usein jää. Me päätettiin Annakaisan kanssa nostaa menkat pöydälle ja kirjoittaa aiheesta avoimesti. Millaisia vaikutuksia hormooneilla on naisen kehoa ajatellen ja miten ne vaikuttavat treenaamiseen?

”Menkkojen aikaan estrogeenitasot nousevat. Olo tuntuu energisemmältä ja kipukynnys nousee, mikä lisää edellytyksiä hyviin suorituksiin. Tosin ikävät kuukautiskivut saattavat olla kiusana. Tässä vaiheessa naisen hormonitoiminta on lähimpänä miehiä.”

Äitiysfysioterapeutti Annakaisa Hinkkanen

Tein blogini Instagram-sivuilla alku kesästä pienen kyselyn seuraajille siitä, tuleeko menkkojen aikaan treenattua vai jäävätkö ne väliin. Lisäksi kysyin miten menkkojen aikaan liikutaan, kevyemmin vai samalla draivilla kuin muinakin kierron ajankohtina. Vastaajista valtaosa liikkui myös menkkojen aikaan ja pieni joukko jätti treenit kokonaan väliin. Lähes puolet kertoi keventävänsä treeniä ja loput liikkuivat samalla intensiteetillä kuin muulloinkin. Kysely perustuu toki vain pienen naisjoukon kokemuksiin, mutta toisaalta kuvaa hyvin sitä kuinka osa pystyy liikkumaan myös kuukautisten aikana kovatehoisesti ja toiset keventävät liikkumista ehkä juuri kuukautiskipujen tai runsaan vuodon vuoksi.

Kuukautiskivuista muuten puheen oleen, jos tuntuu ettei pelkkä Fazerin sininen tai burana auta, voi niitä koittaa lievittää Annakaisan vinkkaamalla tens-laitteella, lämpöpakkauksella tai lämpögeelillä. Lisäksi fysioterapeutti Leila Kulju kertoo, että faskiat voivat myös vaikuttaa kuukautiskipuihin. Tarkemmin kuvattuna muutokset faskian, eli peitinkalvon mukautumisessa voivat lisätä kuukautiskipuja. Kivut esiintyvät tyypillisemmin lantion alueella.

Liikunnallinen aktiivisuus vaihtelee varmasti hyvin yksilöllisesti kuukautiskierron eri vaiheissa ja on varmasti yhtä monta tapaa ja tottumusta kuin meitä naisiakin. Yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle. Hormonaalisesti kehossamme tapahtuu kuitenkin samankaltaisia asioita, joilla on tutkimusten mukaan vaikutusta myös treenaamisen kannalta.

”Kuukautisten ja ovulaation välissä estrogeenitasot alkavat nousta, jolloin keho käyttää enemmän rasvaa energiantuotantoon. Tässä vaiheessa menkkoja, treeni voi tuntua tahmealta ja ovulaation lähestyessä urheiluvammojen riski kasvaa.”

Äitiysfysioterapeutti Annakaisa Hinkkanen

Entäpä ne kuuluisat pms-oireet. Onko löysä olo, vetämättömyys tai mielialan vaihtelut pelkästään meidän naisten haihattelua, vai onko niissä ihan oikeasti perää? Onko kotisohva juuri ennen h-hetkeä ihan perusteltu valinta, vai kannattaako puskea itsensä tekemään mäkivetoja?

”Ovulaation ja seuraavien kuukautisten välissä proestrogeenitasot nousevat, mikä muuttaa mm. kehon tapaa reagoida kuumuuteen. Hikoilu on herkemmässä ja pms-oireet saattavat lisääntyä. Tähän väliin on hyvä sijoittaa kevyempi treeniviikko. Lisäksi juuri ennen kuukautisia estrogeenitasojen ollessa matalalla voi olla vaikeuksia tunnistaa lantionpohjan lihaksia.”

Äitiysfysioterapeutti Annakaisa Hinkkanen

Kas näin, löysä olo ei siis olekaan pelkkä vilkkaan mielikuvituksen tuotos, vaan siinä on oikeasti perää. Useampi blogi-kyselyyn vastannut kommentoi myös kevyen liikunnan helpottavan pms-oireita sekä kuukautiskipuja. Toki kyse on yksilöllisistä kokemuksista ja tuntemuksista, joiden perusteella ei voida tehdä suurempia yleistyksiä. Mutta toki näistä aina sen verran argumentteja irtoaa, että kotioloissa voi puolisolle perustella yhden jos toisenkin asian pistämällä ne menkkojen piikkiin.

Jos muuten ihmettelet että mitä ihmeen tötteröitä meillä on kuvissa mukana, niin ne ovat kuukuppeja. Suomalainen keksintö ja tuote, joka korvaa kuukautissiteet ja tampoonit. Oikea naisellinen ekoteko siis. Lunetten kuukuppi on ekologisuuden lisäksi edullinen valinta ja sitä voi käyttää turvallisin mielin. Se on tutkittu tuote, joka ei kuivata limakalvoja ja sitä voi käyttää myös kierukan kanssa. Lisäksi Annakaisa vinkkaa, että kuukupin avulla voi myös treenata lantionpohjalihaksia ”nostamalla” kuukuppia emättimessä lihaksia supistamalla ja rentouttamalla.

On tämä naisen keho vaan melkoinen koneisto, joten muistetaanhan olla siitä ylpeitä, vaikkei kierron jokaisessa vaiheessa aina siltä tuntuisikaan.

Tuleeko sinun liikuttua menkkojen aikaan? Entä tuliko postauksessa sinulle uutta tietoa?

Minun vaatteet: Népra

Kuvauspaikka: Voimala Vaajakoski

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *