”Hei vitsi miten siistiä, kun saa treenata työkseen ja siitä vielä maksetaan!”

No periaatteessa joo, ja toisaalta ei alkuunkaan. Ryhmäliikunnan ohjaajan työstä, kuten varmasti kaikista ammateista on monenlaisia käsityksiä. Joku pitää sitä helppona duunina. Riittää että liitää saliin ponnari iloisesti heiluen, laittaa musat soimaan ja pistää porukan liikkeelle, heittämällä ohjeita lonkalta. Toisen mielestä työ on mahtava, koska ohjaajalle maksetaan treenaamisesta. Toisinaan kuulen arvailuja, kuinka ryhmäliikuntatuntien ohjaaminen sopii varmaan lähes täydellisesti omaan pikkulapsiarkeeni, kun voin yhdistää sekä työn että oman treenin tehokkaasti samaan pakettiin.

”No periaatteessa joo, ja toisaalta ei alkuunkaan.”

Toki tätä, kuten oikeastaan mitä tahansa työtä voi tehdä hyvin monenlaisella mentaliteetilla, mutta toisaalta jokaisen työn taakse kätkeytyy paljon sellaista, mikä ei välttämättä näyttäydy ulospäin. Ryhmäliikuntaohjaajan työn yllä saattaa leijua illuusio ”helposta työstä”, mutta todellisuudessa kyse on fyysisesti melko kuormittavasta työstä, nopeasti kehittyvällä alalla. Ohjaajan omakin motivaatio voi välillä olla koetuksella, jos fyysinen kuormitus on liian kova, eikä palautumiselle jää riittävästi aikaa. Työ vaatii suunnittelua ja taustatyötä, eikä tulisi kyllä mieleenkään hypätä ohjaajan lavalle takki auki, vaikka ponnari kuinka iloisesti heiluisikin.

Olen ohjannut tunteja reilun kymmenen vuoden ajan ja alusta saakka minulle tärkeintä tunnilla ovat olleet asiakkaat. En ole salissa itseäni, vaan heitä varten. En ole myöskään tekemässä omaa treeniä, vaan luomassa puitteet asiakkaiden treenille. Fokus ei ole minussa, vaan asiakkaissa. Arvostan heistä jokaista ja usein ajattelen, että tunti voi olla tälle ihmiselle se päivän tai viikon ainoa hetki omaa aikaa. Tai tunnilla voi olla liikuntaharrastustaan aloitteleva asiakas, jolloin myönteinen ja motivoiva kokemus on ensiarvoisen tärkeä. Oli salissa sitten ensikertalaisia, konkareita tai jotakin siltä väliltä, ei ole alkuunkaan samantekevää, mitä tunnilla tapahtuu ja millainen ilmapiiri siellä vallitsee.

Mielestäni ryhmäliikunnassa on liikkumisen lisäksi pitkälti kyse vuorovaikutuksesta. Siitä millainen tunnelma ja fiilis tunnilla vallitsee asiakkaiden ja ohjaajan välillä. Vaikka ohjaaja on tunnilla usein yksin äänessä, on kyse silti ryhmässä liikkumisesta ja toimimisesta. Vuorovaikutus on niin paljon muutakin, kuin vain pelkkää puhumista. Se on katsekontakteja, eleitä, ilmeitä, äänenpainoja ja joskus myös hiljaisuutta. Salissa ei ole vain yksi iso asiakasjoukko, vaan salillinen yksilöitä. Heillä jokaisella on oma tausta, tavoitteet ja yksilöllinen tapa omaksua asioita. Lisäksi jokainen motivoituu usein vähän erilaisista asioista. Siksi ohjaajan työ on melko monipuolista ja moniulotteistakin. Yhteen ohjattuun tuntiin ja sen taustalle mahtuukin paljon työtä, jotta jokainen asiakas voisi poistua salista hyvillä mielin.

Olen ohjannut lähes koko ohjaajaurani ajan ryhmäliikuntatunteja päivätyön rinnalla, paitsi äitiyslomalla (sehän kun onkin silkkaa lomailua). Tuntien suunnittelu ja ohjelmien opettelu on siis tarkoittanut ilta- ja viikonlopputyötä. Musiikkien etsimiseen, ohjelmien rakentamiseen, niiden miksaamiseen ja varsinkin Les Mills-ohjelmien ulkoa opetteluun saa kulumaan melkoisen määrän aikaa. Kokemus toki tuo rutiinia ja myös ulkoa opettelu käy toistojen myötä helpommin, mutta on tämä kaikki ”hiljainen työ” tuntien takana välillä melkoista palapeliä. Mitä koreografisempi tunti on kyseessä ja mitä enemmän välineitä se sisältää, sitä paremmin ohjelma pitää olla hallussa. Näin liikkeiden ennakoiminen tapahtuu oikeaan aikaan, koreografian ohjaaminen on selkeää ja treeni on asiakkaille sekä turvallista että palkitsevaa, kun uusiin liikkeisiin pääsee nopeasti kiinni ja voi kokea onnistumisia.

Ohjaajan hallittavana on monta elementtiä aina koreografiasta tunnelmaan. Osa asiakkaista oppii liikkeet auditiivisesti, toiset visuaalisesti ja osa kinesteettisesti. Tarvitaan siis selkeää ja monipuolista ohjaamista, sekä paljon tarkentavia ohjeita. Miltä ja missä liikkeet tuntuu, miten teen ne turvallisesti, miltä liike näyttää ja erilaisia mielikuvia liikkeiden omaksumiseen. Jalkojen alla voi olla steppilauta, käsissä lisäpainoja, on suuntia ja tasoja, turvallisuusohjeita ja ennen kaikkea innostava ja kannustava ilmapiiri, jossa liikkuu sekä kokeneita konkareita että ensikertalaisia. Ryhmäliikunta on siis paljon enemmän kuin vain sarja peräkkäin toistettuja liikkeitä.

Luulen että ohjaamisen suola koostuu kuitenkin juuri tästä kaikesta. Kaikkien elementtien hallitseminen on haaste, joka vaatii ohjaajalta työtä. Parasta ohjatessa on yhdessä tekemisen meininki ja liikunnan ilon jakaminen. Se kun salista lähtee kotiin tyytyväinen asiakas, joka palaa tunnille yhä uudelleen.

Ohjaajan työtä tehdään vahvasti omalla persoonalla ja aitous on mielestäni kaiken a ja o. Jos yrittää olla jotakin muuta kuin oma itsensä, paistaa se aina läpi. Kaikesta. Niin minä uskon. Kun ohjaaja tuo saliin oman persoonan, on tunti juuri hänen näköinen, oli sitten kyse valmiista konseptitunnista tai itse suunnitellusta freelance-tunnista. Vaikka persoonan takana on aina oma elämä ja arki, kaikkine kiireineen, iloineen ja murheineen, osaa ammattitaitoinen ohjaaja rajata, mitä tuo saliin ja mitä jättää sen ulkopuolelle. Hän osaa keskittyä asiakkaisiin, vaikka oman pään sisällä surraisi pieni kaaos tai olo olisi kuinka väsynyt tahansa.

Mitä sitten tulee kommentteihin ”palkkaa treenistä” ja ”ammatillinen nappivalinta pikkulapsiarkeen”, niin täytynee todeta tälläkin kolikolla olevan monta puolta. Jos meidän (tai monen muun ohjaajan) perheen aikataulujen ja läpsyvaihtojen säätöä seuraisi kärpäsenä katossa, voisi todeta olevan helpompaa pistää ne trikoot kotona jalkaan ja tehdä kotitreeni Pikkukakkosen aikaan.

Tai jos jakaa ohjauspalkkion tuntien suunnitteluun ja opetteluun käytetyllä tuntimäärällä, voi lyhyellä matikallakin todeta ettei tämä ala mikään kultakaivos ole. Toisaalta harva meistä myöskään tekee tätä päivätyönsä tai opiskelun rinnalla pelkästään rahan takia. Työ on kuitenkin aina työtä ja ainakin oma suhtautuminen siihen on yhtä sitoutunutta, oli kyse sitten pää- tai sivutoimesta. Jos ohjaaja tekee työtä sillä ajatuksella, että kokee saavansa omasta treenistä palkkaa, ollaan mielestäni täysin hakoteillä.

Ohjaajan työ on monella tapaa antoisaa ja palkitsevaa. Se on ihmisten innostamista, kannustamista ja hyvinvointiin tsemppaamista. Positiivisten ja myönteisten kokemusten luomista, oman mukavuusalueen ylittämistä ja liikunnan ilon löytämistä. Tämä työ on antanut minulle valtavasti ja sen kautta olen saanut tavata paljon uusia ihmisiä, joista osasta on tullut läheisiä ystäviä. Vaikka ohjaaminen ei joka hetki tunnukaan työltä, on se sitä kuitenkin vahvasti ja isolla T:llä kirjoitettuna. Siksi ohjaaja ei mielestäni koskaan mene asiakkaiden eteen tekemään omaa treeniä.

Kiitos kuvauspaikasta Voimala Vaajakoski

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *