”Äiti, miksi aikuiset saa näprätä puhelinta?” Kuului kysymys lapseni suusta. Vastasin kertomalla kuinka aikuinen hoitaa monia tärkeitä asioita puhelimella ja samalla skannasin mielessäni käytänkö aikani puhelimella todella pelkästään tärkeisiin asioihin. Osa tärkeitä juu, mutta rehellisyyden nimissä, iso osa siitä oli melkolailla tarpeetonta. Aloin kiinnittää huomiota omaan puhelimen käyttöön ja huomasin kuinka helposti ja vähän huomaamattakin tyhjän hetken tullen puhelin eksyi käteen. Vaikka määrittelisin oman käytön kohtuuden rajoihin, kyllästyin silti siihen kuinka helposti pläräsin puhelinta ohimennen, ilman mitään järkevää päämäärää. Periaatteessa se on harmitonta, mutta toisaalta vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi keskittymiseen. Puhelimen piippaus katkaisee ajatuksen, imaisee mukaansa ja hupskeikkaa, sinne on yllättävän helppo kadota.

Some on kuin jättimäinen tori täynnä toinen toistaan kauniimpia kuvia kaikesta maan ja taivaan välillä. Siellä on helppo inspiroitua vaikka leipomisesta, sisustamisesta, hyvinvoinnista tai lähes mistä vaan. Somen plussat on vertaansa vailla, se tavoittaa helposti ja nopeasti, yhdistää samanhenkisiä ihmisiä ja toisaalta antaa perspektiiviä asioihin. Joku innostuu, yhdelle se luo paineita ja toista se ei juuri hetkauta suuntaan tai toiseen. Meistä on moneksi ja siksi myös some tai digilaitteet vaikuttavat meihin eri tavoin. Tosiasia kuitenkin on, että laitteet ovat tulleet jäädäkseen, joten mielestäni niitä vastaan kapinoiminen on turhaa puuhaa. Sen sijaan oleellisempaa on tarkastella niihin liittyviä tapoja ja tottumuksia. Ja vaikka keskustelu kääntyy helposti lapsiin ja nuoriin, on se mielestäni yhtä tärkeää myös meidän aikuisten kohdalla.

Uusimpien tutkimusten mukaan ruutuaika käsitteenä on jo vanhentunut. Parin tunnin päiväsuositus on asetettu yli kymmenen vuotta sitten, ja jos summaa vaikka some-kanavien muuttumista suhteessa arki-elämän muutoksiin ja passiivisuuden lisääntymiseen, on käsite melko kankea. Määrän sijaan oleellisempaa on tarkastella käyttötapoja ja sisältöä. Millaisia laitteita tai mediaa kuluttaa, mihin aikaan käyttö sijoittuu ja millainen niiden kokonaisvaikutus on omalla kohdalla. Toki määrälläkin on merkitystä kokonaisuutta ajatellen, mutta koska vaikutukset ovat yksilöllisiä ja niissä on sekä eri laitteiden että sukupuolten välisiä eroja, on aikarajan tai suosituksen asettaminen monisyinen juttu.

Siitä on kulunut nyt muutama kuukausi aikaa, kun aloin rajata omaa puhelimen ja varsinkin somen käyttöä ja ihan silläkin uhalla, että some muodostaa merkittävän kanavan tällekin blogille. Jonkun mielestä se voi olla jopa ristiriitaista ylläpitää omaa somekanavaa ja samalla rajata omaa käyttöä, mutta itse näen asian toisin. Minusta omien tapojen ja tottumusten tarkistaminen ei tarkoita sitä, että somettaminen tai puhelimen käyttö pitäisi lopettaa kokonaan. Oleellisempaa on löytää itselle sopiva tapa ja kuten monessa muussakin asiassa, monesti vähempikin riittää. Suljin turhat sovellukset, hiljensin ryhmä-watsapit ja monta muuta sovellusta. Aloin punnita, milloin tuo multi-kapistus on tarpeellista olla mukana ja milloin ei. Illalla ennen nukkumaanmenoa puhelimen sijaan kirja käteen. Näillä pääsi jo pitkälle.

Käytän somea oikeastaan pelkästään blogin kautta. Määrittelen tämän ennemmin harrastukseksi kuin työksi, joten annan sille arjesta ja vapaa-ajastani vain rajatun siivun sekä aikaa että sisältöä. Surffaan yleensäkin somessa melko suppealla skaalalla, enkä ole kovinkaan aktiivinen kommentoimaan. Välillä bongaan resepti-vinkkejä kotikeittiöön tai inspiraatiota omaan treeniin. Piipahdan somessa muutaman kerran päivässä ja välillä en ollenkaan. Olen melko maanläheinen tyyppi ja se varmasti näkyy myös siinä, miten päivitän omia kanaviani. Minusta somea voi sekä käyttää että kuluttaa monella tapaa, eikä sisällön mittari ole pelkkä määrä tai kohahduttaminen.

Samalla kun pistin syyniin omaa somen ja puhelimen käyttöä, huomasin kiinnittäväni huomiota myös siihen mitä ympärillä tapahtuu. Sinällään lohduttavaa, että ilmeisen monella ne tyhjät hetket vetävät magneetin lailla älylaitteita puoleensa. Eihän siinä ole mitään pahaa kaivaa puhelin taskusta vaikka kaveria tai bussia odotellessa, mutta kun taajamassa jalankulkijana ja moottoritiellä autoillessa huomasin eräänkin kuskin selaavan puhelimen näyttöä autoa ajaessaan, hiipi mieleen ajatus että siitä harmittomasta voi silmänräpäyksessä seurata myös jotakin täysin päinvastaista. Siksi en myöskään pidä puhetta digilaitteiden imusta ihan turhana asiana.

Äitinä mietin ja punnitsen asioita paljon omien lasten kautta. Millaisen mallin annan heille. Ajattelen, että teoilla on enemmän painoarvoa kuin sanoilla ja siksi ne oman lapsen sanat myös osui ja upposi. En usko että pimennossa pitäminen on ratkaisu, vaan niiden kohtuullisten ja järkeviän kulutus- tai käyttötapojen löytäminen ja omaksuminen, niin omalla kuin kuin lasten kohdalla. Toki lapsia ohjataan ikätaso huomioiden, eikä kiirettä ole. Minusta hyvä tavoite on sellainen, että osaa napata vaikkapa somesta sen positiivisen ja piristävän pienen siivun, eikä vaikutu sen sisällöstä negatiivisesti. Että osaa olla myös ilman ja pistää puhelimen sivummalle todellisissa sosiaalisissa tilanteissa ja olla läsnä, vaikka puhelin piippaa tai sen näyttö vilkkuu. Niissä tilanteissa kun tarvitaan muitakin taitoja kuin peukuttaminen tai sydämen täppääminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *