Tällä kertaa ei tasapainoillakaan aikuisten hyvinvoinnin äärellä, vaan heittäydytään asian ytimeen kirjaimellisesti ja lasten näkövinkkelistä. Hyvää tasapainoa pidetään taitavan liikkumisen edellytyksenä, mutta kyse ei suinkaan ole taidosta jota tarvittaisiin vain liikuntaharrastuksessa. Tasapainoilusta saattaa ensimmäisenä mieleen tulla lastenneuvolastakin tuttu yhdellä jalalla seisominen tai hyppiminen, mutta ne ovat vain pieni siivu tätä taitoa. Miksi tasapainoilu sitten on niin tärkeää ja mihin kaikkeen sitä tarvitaan?

Tasapainotaidot voidaan jakaa kahteen osaan, staattisiin ja dynaamisiin. Eli paikallaan ja liikkeessä tehtäviin. Ne ovat tärkeä osa perusliikuntataitoja ja niiden merkitys korostuu kaikessa liikkumisessa. Niiden avulla lapsi oppii uusia motorisiataitoja ja kehittää samalla kehonhallintaa. Tasapainotaitoja tarvitaan päivittäin arkisissa tilanteissa, kuten pukemisessa ja riisumisessa, pysähtymiseen, kääntymiseen, istumiseen, väistämiseen jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Eli kyse ei ole pelkästään siitä, kuinka kauan lapsi pystyy seisomaan yhdellä jalalla, vaan siitä kuinka hyvin hän selviytyy arkisista tilanteista, oma ikätaso huomioiden.

Pukemista harjoitteleva pieni lapsi kehittää tasapainoaan pelkästään laittamalla housuja jalkaan tai riisumalla niitä. Hänellä on täysi työ pysytellä istuma-asennossa, keikahtamatta selälleen. Tämä pukeminen saattaa meidän aikuisten mielestä kestää turhauttavan kauan, mutta harjoitus on lapselle tärkeä. Niin motoristen taitojen kuin itsetunnonkin kannalta. Hän tarvitsee aikaa ja tsemppiä harjoitteluun, jotta hän oppii ja onnistuu. Puolesta tekeminen olisi silkka karhunpalvelus, sillä lapsen kasvaessa ja kehon mittasuhteiden muuttuessa harjoittelu harvoin muuttuu helpommaksi.

Parasta mitä aikuinen voi tehdä, on antaa lapsen harjoitella ja tehdä itse. Ihan niitä päivittäisiä asioita. Harjoitella pukemista ja riisumista, kiivetä itse ruokapöytään, harjoitella portaissa kävelemistä, kävellä rattaissa istumisen sijaan, liikkua ja tutkia, harjoitella ja oppia. Turvallisuus on tärkeää, mutta ylivarovaisuus tai lapsen taitojen aliarvioiminen onkin jo sitten asia erikseen. Mitä paremmat tasapainotaidot lapsella on, sitä vähemmän hän törmäilee, kaatuilee tai satuttaa itseään, joten aikuisen ei kannata hötkyillä tai aliarvioida näiden taitojen merkitystä. Kun lapsi saa harjoitella, hän kehittyy yhä taitavammaksi. Ennen kaikkea hänestä tulee pikku hiljaa yhä omatoimisempi, mikä on äärimmäisen tärkeää lapsen itsetunnon ja minäkuvan kannalta.

Lapsen liikkumistaidot kehittyvät parhaiten tekemällä ja harjoittelemalla mahdollisimman monipuolisesti. Ja mikäpä muu innostaa lapsia paremmin liikkumaan kuin leikki, kiva tekeminen tai onnistumiset. Ihanteellisinta on, kun lapsi saa liikkua ja harjoitella taitoja luonnollisena osana arkea. Omien vanhempien kanssa pihalla puuhastelu, metsässä käveleminen tai vaikka temppuradan rakentaminen omaan kotiin ovat sitä parhaimmillaan. Liikkumiseen ei liity silloin suorittamista tai vertailemista. Se on yhteistä kivaa puuhastelua ja osa arkea, jonka yhteydessä lapsi saa tutkia ja leikkiä, kokeilla ja onnistua.

Ja niinhän sen kuuluisi ollakin, että jokainen lapsi saa harjoitella liikkumista turvallisessa ympäristössä omalla taitotasollaan. Saa kokea onnistumisia ja osakseen myös kehuja ja kannustusta. Jokainen lapsi oppii ja kehittyy omaan tahtiin. Toinen saattaa vasta harkita, kun kaveri on jo toiminut. Myös meidän vanhempien on hyvä tiedostaa nämä seikat ja välttää lasten vertailemista tai arvottamista taitojen tai luonteenpiirteiden mukaan. Sillä se on varma tapa viedä liikunnasta ilo ja rohkeus kokeilla. Jokainen lapsi on taitava omalla tasollaan ja yhtä lailla jokaisella on myös kehitettävää. Ei niistä tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa. Myönteinen ilmapiiri ei perustu vertailemiseen tai kilpailemiseen, vaan yhdessä liikkumiseen ja tekemiseen. Puhtaaseen liikunnan iloon, joka sietää myös erilaisuutta.

Tasapainotaitoja pidetään kaiken liikkumisen perustana, eikä syyttä. Arkisten taitojen lisäksi moni liikuntalaji- ja -taito kysyy ja kehittää tasapainoa. Hiihto, luistelu, pyöräily, kiipeäminen, keinuminen jne. Toimiva resepti näiden taitojen harjoitteluun on alustan ja tuki pinta-alan vaihteleminen. Eli vaihtele alustaa jalkojen alla ja liiku monipuolisesti erilaisissa maastoissa ja ympäristöissä.

Pelkästäään tyynyjen, patjan tai tuolien päällä käveleminen tai pienten esteiden ylittäminen kehittävät tasapainoa. Harjoittelussa on tärkeää mitoittaa ne lapsen taitotasolle sopivaksi. Liikkeelle kannattaa lähteä helpoimmasta, jotta lapsi innostuu ja saa tärkeät onnistumisen kokemukset. Haastetta voi sitten lisätä pikku hiljaa.

Pientä lasta ei välttämättä motivoi mäkisessä maastossa hiihtäminen, jos hän vasta totuttelee pitämään suksia ja monoja jalassa. Yhdessä leikkien ja mielikuvitusta hyödyntäen liikkuminen on mukavaa ja kiinnostavaa, myös niiden haastavien taitojen harjoittelussa. Sukset tai luistimet jalassa lapsi voi turhautua jatkuvaan kaatumiseen tai kokea itsensä epäonnistujaksi. Kannustankin lähtemään liikkeelle leikin kautta, lumella tai jäällä. Kun liikutaan monipuolisesti välineet jalassa, vatsallaan, selällään, kyljellään ja harjoitellaan yhdessä nousemaan ylös ja alas, kehittyvät taidot toistojen myötä leikin lomassa kuin huomaamatta.

Kun puhutaan perusliikuntataitojen harjoittelemisesta ja liikkumisesta, niin pärjätään hyvin ilman jumppasalia tai ohjattua temppukoulua. Tavallisesta arkiympäristöstä löytyy näitä harjoituspaikkoja sieltä täältä. Lapsilla on ihmeellinen kyky löytää nämä paikat ja meillä aikuisilla puolestaan ihmeellinen kyky helposti kieltää ne. Siksi meidän aikuisten onkin ihan hyvä välillä pohtia omaa toimintaamme. Voisiko kieltämisen sijaan esimerkiksi harjoitella yhdessä, jolloin se meidän mielestä vaarallinen saattaakin muuttaa muotoaan?

Tärkeintä on lupa liikkumiseen ja aktiivisuuteen, ja se onkin oleellinen osa liikuntamyönteisyyttä. Kotoa löytyy varmasti paljon sopivia välineitä temppurataan tai harjoitteluun. Yhdessä lasten kanssa voi sopia oman kodin pelisäännöt, mitä meillä saa tehdä ja mitä taas vältetään. Me aikuiset saatamme ajatella asioita joskus turhan monimutkaisesti, mutta onneksi lapsilla ei ole sitä pulmaa. He innostuvat ja osaavat käyttää mielikuvistusta usein meidänkin puolesta. Se mikä meille saattaa olla tylsää tai ihan tavallista, onkin lapsille superjännää. Pelkästään käännettyjen ruokapöydän tuolien yli pujottelu voi olla lapsista hupsun hauskaa. Ja siinä se juju juuri onkin, lapset motivoituvat itse tekemisestä ja sitä intoa kannattaakin vahvistaa ja tsempata.

Ulkoilu talvella tarjoaa myös hyvää harjoitusta tasapainotaitoihin. Pelkästään lumessa tai liukkaalla käveleminen haastaa tasapainoa, mäenlaskusta tai muista talvilajeista puhumattakaan. Omasta lähiympäristöstä löytyy vaikka minkälaista temppurataa, kun lähtee vain liikkeelle. Ja se liikkeelle lähteminen onkin kaikista tärkeintä, koska ilman sitä lapsi ei saa kokeilla, harjoitella ja kehittyä. Silloin myös ne tärkeät myönteiset kokemukset ja onnistumiset jäävät syntymättä.

Liikuntataitojen harjoittelussa onnistumisten ja myönteisen ilmapiirin lisäksi tärkeitä ovat toisto ja monipuolisuus. Näin taidot hioutuvat pikku hiljaa yhä taitavammaksi, mikä tietysti lisää osaltaan motivaatiota ja mielenkiintoa, sekä tekee harjoittelusta entistä hauskempaa ja innostavampaa. Siksi nostaisinkin ohjattujen harrastusten rinnalla tärkeimmäksi lasten ja perheiden arkiaktiivisuuden. Jokapäiväisen liikkumisen ja mahdollisuuden siihen. Yhdessä tekemisessä on enemmän voimaa kuin uskotkaan. Ei ole väliä kuinka taitavia me aikuiset itse olemme, koska lapsen kannalta se on sivuseikka. Lapsi ei keskity arvostelemaan aikuisen taitoja, vaan nauttii yhdessä olemisesta ja oppii samalla arvostamaan yhdessä liikkumista. Ja voiko sen tärkeämpää ollakaan, kuin yhdessä vietetty aika? Siinä samalla harjoitellaan ja huomaamatta opitaan, ihan jokainen.

Liikunnallista ja innostavaa viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *