Mikä ihana viikonloppu alkaa olla takana. Ihan parasta on ollut se, kun koko perhe on ollut vapaalla. Ilman aikatauluja tai sovittuja menoja. Kun perheessä toinen tekee vuorotyötä, eivät yhteiset vapaat viikonloput tai vapaapäivät ole itsestäänselvyys ja niitä todella osaa arvostaa. Yhteistä vapaa-aikaa osaa arvostaa niin paljon, että kynnys ylimääräisten aikataulujen tai menojen sopimiseen on myös korkealla. Toki se vaatii pientä tasapainottelua ja rajan vetämistä, sekä taitoa sano ei. Vaikka sen sanominen välillä ikävältä tuntuukin, ei siitä silti tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Senkin voi tehdä ystävällisesti. Meillä jokaisella tulee olla oikeus määrittää itse se, kuinka paljon joustamme tai miten paljon annamme itsestämme muille tai työlle. Eikä se ole itsestään selvyys, sillä elämmehän yhteiskunnassa ainakin osittain sellaisessa ilmapiirissä, että kaiken pitäisi olla aina saatavilla ja meidän tavoitettavissa.

Silloin kun ei ole aikatauluja tai ylimääräisiä menoja, minusta tuntuu kuin olisin saanut vuorokauteen lisää tunteja. Tulee tunne että tässähän ehtii tehdä vaikka mitä ja olla tekemättäkin, samalla vähän tylsistyäkin hyvällä tavalla. Mieli lepää ja akut latautuu, kun saa viettää aikaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa, ja tehdä niitä asioita joista nauttii ja joista saa hyvää energiaa.

Välillä harmittelen sitä, että yhteisiä vapaapäiviä on harvemmin tai kun vietämme välillä juhlapyhiä lasten kanssa kolmestaan miehen ollessa töissä. Eihän se joulu tai uusi vuosi tunnu silloin samalta. Toisaalta taas, osaisinko ilman omaa kokemusta antaa yhtä paljon arvoa sille yhteiselle ajalle? Näin yhdessä vietetyt hetket, ne arkisetkin tuntuvat erityiseltä ja saavat aivan uuden merkityksen.

Ei vapaa viikonloppu suinkaan perheessämme tarkoita sitä, että elämme pelkästään neljän seinän sisällä mökkihöperöinä, viettäen aikaa pelkästään keskenämme. Silloin meidän vanhempien on myös mahdollista napata hetki omaa aikaa tai nähdä ystäviä, yksin tai yhdessä perheenä. Eivätkä ne silti poissulje toisiaan, perheen yhteinen aika ja oma aika nimittäin. Onhan se tietynlaista tasapainottelua ja kysyy samankaltaista arvomaailmaa, sekä uskallusta sanoa toiveensa ääneen. Kun molemmat tuntevat toisensa riittävän hyvin ja kunnioittavat toisiaan, on yhteisen tasapainon löytäminen helpompaa. Annamme molemmat paljon arvoa yhdessä vietetylle ajalle, mutta toisaalta osaamme antaa toisillemme myös tilaa, hetkiä yksin tai omien ystävien kanssa. Se mikä on sopivasti, määritellään jokaisessa perheessä ja parisuhteessa sitten erikseen. Jos minulle riittää tunti, voi se jollekin toiselle olla aivan liian vähän.

Kun mietin mitä haluan omien lasten muistavan lapsuudestaan, on yksi tärkeimmistä asioista ne yhdessä vietetyt hetket ja aika. Ei vain lomamatkoja tai elämän kohokohtia, vaan ihan ne arkiset ja jokapäiväiset, yhdessä vietetyt hetket. Se kuinka kotiin on aina ihana tulla ja yhdessä on hyvä olla. Se kun kotona tuoksuu itse tehty ruoka tai pulla. Kun käperrytään koko perhe sohvan nurkkaan lukemaan iltasatua tai syödään eväät yhdessä metsäretkellä. Niissä hetkissä on kyse jostain paljon suuremmasta, kuin vain uusien taitojen oppimisesta. Uskon että juuri niissä hetkissä syntyy se turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunne meille kaikille, niin lapsille kuin aikuisille. Kun muistaa ja uskaltaa pysähtyä, huomaa helpommin hyvän ympärillään ja voi olla aidosti läsnä. Myös lapsille välittyy silloin tunne siitä, että tässä on hyvä olla näin.

Minua ei haittaisi, vaikka kauppojen ovet suljettaisiin ilta yhdeksältä tai että kukaan ei vastaa sähköpostiin iltamyöhällä. Loppujen lopuksi voimme melko pitkälle itse määrittää omat rajamme, niin työn kuin vapaa-ajan suhteen. Ei meidän tarvitse olla jatkuvasti tavoitettavissa tai saatavilla, emmekä ole velvollisia perustelemaan sen tarkemmin sitä, miksi välillä sanomme ystävällisesti ei. Vaikka tärkeitä tyyppejä olemmekin, niin emme niin korvaamattomia kuitenkaan että meidän pitäisi jatkuvasti venyä ja joustaa lähimmäisten tai oman perheen kustannuksella. Uskalletaan siis sanoa tarpeen tullen ei, ja vietetään aikaa niiden oman elämän tärkeiden tyyppien kanssa ja ollaan silloin aidosti läsnä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *