Syksy on jo täydessä vauhdissa ja kalenterit on täyttyneet omista ja lasten harrastuksista, vanhempainilloista ja kaiken maailman kissan ristiäisistä. Viimeistään nyt aika on alkanut kullata jo viime kesäloman muistoja ja t-paidan päälle täytyy kiskoa jotakin lämpöisempää. Olemme siis täysillä kiinni arjessa. Ja kyllä, allekirjoitan tämän täysin myös itse. Arjessa on valtavasti hyvää, mutta kyllä sen hektisyydessä piilee myös omat sudenkuoppansa. Ja jos ei ole tarkkana, voi huomata olevansa keskellä täyttä härdelliä. Liikaa liian tiukkoja aikatauluja, jatkuva kiire, aamuyöllä valvottavat asiat, väsymys jne. Jäin miettimään, että voisiko sitä oravanpyörä-tunnetta jotenkin vältellä? Että arki ei tuntuisi suorittamistelta, vaan leppoisalta tasamaa-lenkiltä, jossa syke nousee sopivasti ja toteutuu PPP. (=pitää pystyä puhumaan).

Viikonloppuna silmiin osui mielenkiintoinen teksti tylsistymisen merkityksestä. Tadaa! No siinä olisi vastakohtaa arjen härdellille tai oravanpyörälle.

”Tylsyys pitää oppia tuntemaan ja käyttämään hyödyksi. Silloin kun mitään ei tunnu tapahtuvan, ihmisen omat aivot saavat tilaa luoda ja oivaltaa.” 

Näin tylsyyttä kuvaa kasvatustieteilijä ja filosofi Juha T. Hakala. Hänen mukaansa tylsyyteen oppiminen lähtee jo lapsuudesta ja Hakala kannustaakin vanhempia siihen, että annetaan lasten välillä ikävystyä. Hakalan mukaan elämän anti ei ole huippukohdissa, vaan tasamaa-ominaisuuksissa.

Enkä usko että yksittäiset tylsät hetket ovat meille aikuisillekaan pahitteeksi. Aika harvoin varsinkaan pikkulapsi perheessä ehtii edes kyllästyä tylsyyteen, sillä aina on potentiaalinen mahdollisuus sille että sattuu ja tapahtuu. Viikonloppunakin yhden tunnin aikana selvittelin lasten kanssa ties kuinka montaa erimielisyyttä. Milloin oli sormet oven välissä, toinen erehtyi istumaan liian lähelle ja soitti huuliharppua korvan juuressa ärsyttävällä tavalla. Kärrynpyöräkin sattui osumaan ikävästi pikkuveljeä kylkeen. Joten kyllä kiitos, tilaan yhden tylsän hetken kotiinkuljetuksella.


Tunnustan, olen se äiti joka välttelee viimeiseen asti Hoploppia tai sitä että vapaapäivät on ohjelmoitu täyteen virikkeitä ja ohjelmaa toisensa perään. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu ja sen kyllä tuntee olossa heti seuraavana maanantaina. Tuntuu kuin viikonloppua ei olisi ollutkaan. Yksittäisinä sellaisista toki toipuu, mutta ajattele sitä kuormituksen määrää, jos ei missään kohtaa pääse rauhoittumaan ja palautumaan. Viikot seuraavat toisiaan ja väsymyksen määrä kertaantuu sen mukana. Eihän se toki mikään uutinen ole, että väsymyksestä ja uupumuksesta on tullut yksi tämän yhteiskunnan isoista haasteista. Ja syyt siihen voivat olla monisyiset. Digiaika on tätä päivää ja mielestäni sitä vastaan on turha taistella. Ennemmin keskittyisin siihen miten me aikuiset ja sitä kautta myös lapset löydämme tasapainon virikkeiden tulvan keskellä. Ehkä välillä on ihan hyvä minimoida ärsykkeet ja kiire, olla täysin offline ja tylsistyä sopivasti.

Se että elämän suuret linjat ovat kohdillaan luo meille perusturvaa ja arjen ennakoiminen puolestaan antaa tilaa tylsille hetkille. Ehkä se tylsä hetki puolestaan vapauttaa kovalevyltä tilaa huomata mihin arjen pienistä iloista haluan tarttua seuraavaksi. Uskon sen auttavan, että tekee omasta arjesta itselleen mieleistä ja tekee sellaisia asioita jotka lisäävät omaa onnellisuutta ja saavat sinut hyvälle tuulelle. On se sitten ystävän seura, lenkki tai vaikka rento koti-ilta. Eihän arki silloin häviä paljoa viikonlopulle tai vapaapäiville. Ehkä jo pelkästään nämä asiat tiedostamalla on helpompi sukkuloida arjen sykkeessä ja tunnistaa liian kovaksi kiihtyvä vauhti. Ollaan siis askel edellä, niin syke ei nouse liian korkealle.

2 thoughts on “Sopivasti sykettä ja tylsyyttä!

  1. Luovuus löytyy laiskuudesta; se on tunnettu ”tosiasia” jo aikojen takaa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *